Tara Nyman

1 kommentti:

  1. Syntynyt Helsingissä, asuu ja työskentelee Turussa

    Neurotransmissio –maalausnäyttely on esillä Turun taideakatemian Köysiratagalleriassa ajalla 17.9. – 27.9. 2013. Näyttely esittelee uuden turkulaisen kuvataiteilijan, Tara Nymanin, opinnäytetyön taiteellista osiota.
    Teemojani Ihmisen ikuinen onnen tavoittelu ja sen vaikeus. Haluamme muokata mielialojamme; tavoittelemme jokainen erilaisia tajunnantiloja – niin hyväksytyin, kuin kyseenalaisinkin keinoin. Ulkoinen hyvinvointi lisääntyy, mutta mielen ahdistus, syrjäytyminen ja tasapainoisesta elämästä vieraantuminen ovat kasvavia ongelmia: paine mielessämme vain lisääntyy. Mitä voimakkaammin onnea tavoittelemme, sen kauemmas se etääntyy?
    Käsittelytavoista Olen aiemmassa tuotannossani käsitellyt näitä teemoja melko figuratiivisesti. Nyt, tulevassa näyttelyssä, haluan viedä työskentelyäni abstraktimpaan suuntaan. Haluan kuvata tapahtumia sukellusretkenä aivojen sisäiseen avaruuteen, missä kaikki lopulta synapseissamme tapahtuu. Rikon esittäviä elementtejä sirpaleisiksi ja koostan aineksista abstrahoituja representaatioita mielen erilaisista maisemista. Ensivaikutelmana teoksistani tuleekin olemaan abstrahoitu maalausjälki, jossa väripinnoilla, kontrasteilla ja suunnilla on keskeinen vaikutus. Aiheen abstrahoinnilla haluan tarjota teosten katsojalle vapaampaa tulkinnan mahdollisuutta ja irtiottoa esittävyydestä suoraan tunteiden tasolle.
    Materiaalit/ Leikittelen teoksissani sekä maalausjäljen materiaalisuudella – että päällekkäisten, kuultavien väripintojen tuomalla syvyysvaikutelmalla.

    Tekniikat Käytän tämän näyttelyn teoksissa öljyväri– ja temperamenetelmiä, toteutettuna
    kankaille ja levyille.

    Tekijän tausta Opiskelen Turun taideakatemiassa, kuvataiteen koulutusohjelman neljännellä vuosikurssilla. Suuntautumisalani on maalaus. Toteutan tulevan näyttelyn osana taiteellista opinnäytetyötäni Turun taideakatemialle.

    Lehdistötilaisuus tiistaina 17.9. klo 15 ja avajaiset samana päivänä klo 17 – 19. Tervetuloa.
    Köysiratagalleria: Linnankatu 56, 20100 TURKU
    Avoinna ma – pe klo 12 –17 ja la – su 12 – 16

    VastaaPoista