Seinäjoki
Sami Aho Mediatiedote 25.03.2013
Taiteellisen opinnäytetyön
Kuudestoista päivä
huhtikuuta Köysiratagalleria saa ’Kaikki Hyvin’ -näyttelyni
kymmeneksi päiväksi. Graniittiset pienet kiviveistokset
houkuttelevat katsojaa jäämään, kuulemaan salaisuutta. Kun
odotuksen eli olettamuksen aikana poksahtavat kaikki luottamuksen
säikeet, kuvassa oletkin sinä. Ja odotat vain itsesi parantuvan.
Näin asiat ovat
Kun aloin työstämään uusia ideoita,
vanhat työt alkoivat näkyä uudessa valossa. Uudet ideat ja
avautumaton mystisyys kylpivät teosofisessa piilottelussa. Asioita
kerrotaan suoraan, ei huutamalla, mutta niin kuin ne olla voivat.
Ideoiden peseytyessä laadin paranemisesta, auttamisesta ja
nauttimisesta pohjarakenteen. Muoto toimii ilmaisukielenä.
Kuvien hahmotustapa koostui
kerroksista, joiden välillä ei ollut suunniteltua kontekstia.
Vapaiden piirtelyjen innoittamana meni kuukausikaupalla aikaa ja
voimia kivenveiston parissa. Eräs piirustus päätyi kivelle
luonnokseksi, ja työt toivat ikään kuin itse itsensä esiin. Jos
näin jonkin asian korostuvan minulle teoksessa, useimmiten se jäi
kiintopisteiksi. Näin tarinoiden keskiöt ilmenevät minulle. Kun
tarinaa alkaa kasautua teoksessa tehdessä, mieli lähtee
kaivautumaan pohjarakenteita kohden.
Projisointi omassa
työskentelyssä
Omat ajatukset vaativat tulla kuuluksi,
tahtovat osallistua tekemiseen. Tuo ajatus voisi olla kuin laki,
ehdoton katsomisen tapa, jolta ei saa välttyä. Kun leija tippuu
tuulettomuudesta, käy mielikin pohjarakenteilla. Miten suoraan
tahtoisikin asioita esittää, kertoa ja avautua, on helpompaa jättää
ne sanomatta. Kamppailun maku ja vaihtoehtojen haku näkyy teoksissa.
Ja vaikka kuinka suoraan asiansa esittää, on se asia jo kadonnut
sen esittämisen tavan taakse. Taiteilijan ympärillä tapahtuvat
asiat vuotavat taiteilijalta teoksiksi tutuimmin helpoiten
lähestyttävää juuri tekijälle itselleen sopivaa ilmaisukieltä
käyttäen. Etsiessä vielä työvälinettä ja ihmistä, jolle tulla
kuulluksi tuleminen on aikaa vievää.
Työn alla on isompi suunnitelma
installaation toteuttamiseksi. Väljästä kontekstista löytyy
käsieleiden merkityksiä ja käsiin liittyvää symboliikan
historiaa. Rakenteena käytössä on verhomaista kangasta, josta
näkyy hieman läpi. Kankaalle heijastetaan video, jossa vaihtuu ja
kiertää erilaisia käsieleitä. Kangas toimii taustana, jolle video
heijastuu. Kaarevan muodon vuoksi videoseinä kätkee taakseen
teoksia, aivan kuin se olisi niellyt toisen installaation.
Uudet
perustukset vaativat rakennusluvan, muutoksen. Mielestäni
paraneminen aiheena tai teemana on suuri, monia alateemoja kattava
seutu, jolle on syntynyt paikka, jonne mieli halutessaan palaa.
LISÄTIETOJA: Sami Aho,
Kulttuuriala, TAIDEAKATEMIA,
sami.aho@students.turkuamk.fi
, puh. 040 0724136
Opinnäytetyönäyttely:
Kaikki
Hyvin, Köysiratagalleria, 16.–26.4. aukioloaika 12–17
1m*0,3m*0,2m |
![]() |
Wanha omakuva |
![]() |
Lisää kuvateksti |
![]() |
https://soundcloud.com/jimi-ndrugs |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti